TUULEE SIELUUN ASTI

Voi tätä minun hoopoa elämääni.

No. Tämä maailma on nykyään ilmiselvästi hämmästyttävän pieni. Meillä oli kaksi päivää täällä kovin mieluisa vieras. Teinityttö, jota en ollut koskaan aiemmin edes nähnyt. Vierailulla, josta oli sovittu puhelimitse hänen ja hänen vanhempiensa kanssa, joita myöskään en ole koskaan tavannut. Tämä tyttö on esikoiseni hyvä ystävä, vaikkeivät hekään olleet aiemmin toisiaan tavanneet. Siis elävänä nenätysten, toki ovat tunteneet toisensa jo pitkään. Tutustuivat netissä yhteisen harrastuksensa puitteissa, ja siitä se ajatus sitten lähti. Koko viime talven on tuossa seinän takana läyrytty megapitkiä puheluita netin välityksellä, hihitelty kovin teinityttömäiseen tapaan iltakausia. Ja niin vain löysin poppooni tässä iltana muutamana bussiasemalta vastaanottamassa tätä vierasta toiselta puolelta Suomea.

Hirveän hupaisa vieras olikin. Reipas, avoin ja hyvin puhelias ja hauska, solahti vaivattomasti tähän meidän vakiokokoonpanoomme. Hitusen olin järjestänyt ohjelmaa, tiedekeskusvierailun ja pizzerian muodossa, mutta etupäässä teinit hoitivat itse oman ohjelmansa. Notkuivat uimarannalla, katsoivat leffoja popcornkippojen kera, ja enimmäkseen hihittivät. Puhuivat selvästikin hyvin paljon, mutta se hihitys jäi päällimmäiseksi muistoksi. Tänä iltana saattelimme tytön paluubussiin, ja seuraavasta vierailusta ja vastavierailusta puhuttiin jo. Olen iloinen siitä, että tämä maailma on näin pieni. Minun nuoruudessani nämä kaksi hengenheimolaista eivät koskaan olisi toisistaan kuulleetkaan. Tämmöiset tuttavuudet tuovat lämpimiä tuulia sieluun.

Se, mikä kylmää tuo, on sitten se oletettavissa oleva. Se, mitä pidin omana vainoharhaisuutenani, olikin ihan todellista. Jatkan aikuista matkaa itsekseni. Surettaa, muttei niin paljon, kuin olisin luullut. Hiukan helpottunut olo siitä, että selvästikin omat aistini ja ymmärrykseni edelleenkin palvelevat minua moitteettomasti. Pitäisi vain muistaa ja uskaltaa luottaa itseensä. Jos joku tuntuu olevan selittämättömällä tavalla pielessä, se todennäköisesti onkin. Tunne ja intuitio ovat ihan kunnioitettavia lahjoja, joiden antamaan tietoon pitäisi suhtautua asiaankuuluvalla vakavuudella.

Surettaa myös se, että luottaminen mahtaa käydä jatkossa entistäkin vaikeammaksi. Haluaisin omaan sieluunikin jo vähän lämpimiä tuulenvirtauksia.

S