NYT ON ELOKUU

Viimeisiään se viekin. Varsin raskas elokuu. Ilmeisesti tuo rankka, yli kolmen viikon lääkekuurirupeama on vienyt virrat vähiin siihen malliin, että iltaisin olen jaksanut lähinnä raahustaa kaupan valmisruokatiskin kautta kotiin torkkumaan Pikku Kakkosen ajaksi. Sen jälestä ehkä olen saanut pakollisia kotihommia aikaiseksi, mutta residenssin yleisen sotkuisuuden perusteella en lähimainkaan aina ole sitäkään. Nyt sitten kuurin loputtua iski, tietenkin, flunssa. Nokka tukossa, kurkku kipeänä. Veto pois edelleen. Kuuntelen vähän Juicea ja maksimoin murheellista olotilaa.

No, se on onneksi vain etupäässä fyysistä. Erityisiä ilonvälähdyksiä on tuonut tuon esikoisen touhuilut ja jutut. Hän on luonut vastikään uuden roolipelin nettiin, oikein hieno peli se onkin. Hän on itse piirtänyt sinne grafiikat, laatinut tekstit, kartat, kaiken. Ihan itse. Valtava työ, upea lopputulos. Ja mikä niin parasta, sinne on jo nyt alussa ilmoittautunut mukaan ihan mukavasti pelaajia. Olen iloinnut tästä hänen kanssaan. Ylpeäkin olen tuosta taitavasta ja aikaansaavasta tytöstä. Kummallista, miten hän on kuvataiteellisesti niin taitava ja lahjakas, ei ainakaan meiltä vanhemmiltaan ole sitä lahjakkuutta periytynyt lainkaan.

Ja sattui niin hauskasti, että kävi ilmi, että kaksi tuohon roolipeliin mukaan liittynyttä tyttöstä on samassa koulussa oman tyttäreni kanssa. Rinnakkaisluokilla. Ja ikään kun se nyt ei vielä olisi tarpeeksi yhteensattumaa, eilen selvisi, että he kaikki kolme ovat ilmoittautuneet samaan isoiskoulutukseen. Täysin toisiaan ennestään tuntematta. Ovat nyt koulussa sitten välituntejakin käyttäneet toisiinsa tutustumiseen, ja eilen menivät yhdessä isoskoulutuksen avajaistilaisuuteen. Tuo tyttäreni on vähän hitaasti tutustuvaista sorttia, ei kaikkein sosiaalisin tapaus, ja olen kovin onnellinen näistäkin uusista ihmisistä hänen elämässään. Mukavilta tytöiltä vaikuttavat nämäkin. Kovasti peukutan myös tyttäreni rohkeutta tehdä tällaisia asioita: laittaa omia tuotoksiaan julki, esitellä niitä muille, mennä uusien ihmisten keskelle... eivät  ole ollenkaan hänelle luonteenomaisia juttuja olleet tällaiset  tekemiset.

Tässä kohtaa puhutaan sitten kuvaamataidon opetuksesta. Tytär on harrastanut piirtämistä jollain tapaa koko pienen ikänsä. Minä en tiedä aiheesta mitään, joten olen kovin rajallisesti osannut häntä siinä ohjata eteenpäin. Yläkouluun mentäessä kävi hyvin nopeasti selväksi, että koulun kuvaamataidon opettaja on loistava. Karismaattinen ja innostava ihminen, ja upeasti työtään tekevä. Monipuolisesti työtapoja ja materiaalien käyttöä tarjoava, luova ja uskaltava. Ja toki, ilmiselvän lahjakkuuden tunnistava, ja sitä vaalimaan kykenevä. Tyttären harrastus on lähtenyt aivan uusille raiteille tämän upean opettajan myötä. Ja se positiivinen palaute, jota tyttö on monelta taholta tätä kautta saanut, on korvaamattoman arvokasta teinin hauraan itsetunnon kehitykselle. Se taas vaikuttaa niin moneen muuhun, koko elämiseen. Kunpa muistaisi tällaisille opettajillekin kertoa, kuinka merkittävää työtä he tekevät.

S

VARJOA JA VALOA

Minä ostin kesäkuussa auton. Entinen sai  katsastuskonttorilta niin pitkän vikalistan, että heikompaa olisi hirvittänyt. Minä kun en erityisen heikko ole, marssin vikalistan kanssa korjaamolle ja pyysin summittaista hinta-arviota.  Ystävällinen herrasmies aikansa ynnäiltyään totesi, että ymmärräthän nyt, että tämä on vain osviittaa antava arvio, ja näytti laskimestaan summan, joka olisi nelinkertaistanut vanhan hoppani arvon. Niin sitten löysin itseni autokaupoilta, suunnittelematta ja varautumatta. Pakko oli. Lähikaupungin eräs autoliike näytti mainostavan juuri tarpeisiini sopivaa pirssiä, käytettyä mutta erittäin sievällä pidolla ollutta ja hämmästyttävän vähän ajettua. Pääsimme hinnasta yhteisymmärrykseen, ja niinpä sitten ajoin liikkeestä ulos shampanjanvärisellä, ärhäkällä pikku kaunottarella, joka sai arkipuheessa nimen Madeleine. Olemme tulleet toimeen hyvin. Aikani ihmettelin, miksi tietyissä tilanteissa auton alta valuu nestettä. Kyttäsin tärinässä jäähdytysnesteen säiliötä, mutta ei se pahus vaju. Neste ei myöskään ole öljyä. Mitä sieltä tulee??? Koska toiminnassa ei ole ollut mitään ongelmia, en hätääntynyt, mutta olin jo soittamassa korjaamolle aikaa, kun ihan sattumoisin tuli erään ihmisen kanssa tuosta puhetta. Kylmälaitteen kompressori sieltä vaan välillä tyhjentää ylimääräisiään, kuuluu asiaan, ei tarvitse huolestua. Huojennus. Jatkoimme Madden kanssa yhteistyötä hyvillä mielin.

Sitten tuli eilinen. Kotikylän risteyksessä poliisiauto kaartaa perääni, laittaa vilkut päälle ja pysäyttää. Oletin, että olenkohan ryhmittynyt huonosti tai vilkuttanut liian myöhään, olin vähän ajatuksissani. Poliisi pyytää puhaltamaan, ja kertoo, että ajan katsastamattomalla autolla. Totean, että en muuten aja, tuon auton katsastusaika päättyy toukokuun lopussa, ja olen sen kesäkuussa autoliikkeestä ostanut katsastettuna. Sattumoisin kauppakirja oli minulla mukana, ja poliisit sitä hyvän tovin tutkivatkin. Soittivat yhden puhelun. Lopputulema: minulle myyty auto on myyntihetkellä ollut ajokiellossa, koska sitä ei oltu määräaikaiskatsastettu. Kirjoittivat sakon, mutta ilmeisesti järkyttynyt ilmeeni oli riittävän uskottava, kun totesivat, että sua on nyt huijattu. Eivät poistaneet kilpiä, mihin heillä olisi ollut oikeus, sillä ehdolla, että katsastan pirssin ensi tilassa. Kehottivat ottamaan autoliikkeeseen yhteyttä, ja maksamaan sekä sakon että katsastusmaksun, koska heidän mukaansa toiminta täyttäisi petoksen tuntomerkit, ja halutessani voisin tehdä tuosta rikosilmoituksen.

Minä harvoin suutun raivoihini asti, mutta nyt suutuin. En siis tietenkään poliiseille, he hoitivat hommansa kovin empaattisesti ja jopa avuliaasti, ei mitään ikävää sanottavaa heidän toiminnastaan. Mutta menin kyllä puhelinlinjoja pitkin tuohon kyseiseen autokauppaan. Autokaupoilla ollessani vanhasta pirssistäni ei oltaisi maksettu vaihdossa mitään, koska se ei ollut mennyt katsastuksesta läpi: "Me emme ota vaihdossa katsastamattomia autoja, koska emme voi myydä sellaista ulos". Paitsi, että minulle myivät. Perjantaina vasta, tietenkin, on heidän johtajansa paikalla, joka on ainoa ihminen, joka tuosta mitään voi sanoa. Kehotin ilmoittamaan johtajalle, että haluan perjantaina tiedon, kuka maksaa auton katsastuksen sekä sakkoni, ja että jos vastaus on, että minä itse niiden maksumieheksi jään, niin teen asiasta sekä rikosilmoituksen että julkisen. Nyt sitten odotellaan. Perjantaita.

S

VALON PISAROITA

Tuure Kilpeläinen on ihana. Olen paljon kuunnellut hänen tuotantoaan viime aikoina. Tykkään tunnelmista kovasti, tykkään myös artistiolemuksesta. Kaihoisa musiikki on kauhean vetoavaa.

Sain ystävältä ison kassillisen omenoita. Heidän pihapuunsa tuottavat satoa roimasti yli oman tarpeen, ja jakavat sitten näitä kaikille halukkaille. Niin, että viikonloppuna sitten oli ohjelmassa omenahilloamista ja omenapiirakan leipomista. Leipominen on minun lajini, leivon paljon ja mielelläni, enemmänkin leipoisin jos en haluaisi takapuoleni leviämistä jossain aisoissa pitää. Arkielämässä suosin helppoja ja nopeita reseptejä, en oikein piittaa piipertämisestä ja pikkutarkasta väserryksestä, vaan mieluummin teen tyylillä "sekaisin ja uuniin".  Ettei ikinä unohdu, tämä on paras piirakkaresepti ikuna:

NOPEA PIIRAKKA (tätini Marjan ohje)

4dl vehnäjauhoja
2dl sokeria
4tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2dl maitoa
100g voisulaa

omenaa pilkottuna tai marjoja, hedelmiä, mitä itse kukanenkin haluaa, runsaasti.
kanelisokeria omenien päälle maun mukaan

muruseos päälle: 
100 g voita
2dl jauhoja
1dl sokeria

Taikinaa varten sekoitetaan ensin kaikki kuivat aineet keskenään, ja sitten nuo muut joukkoon. Sekoitetaan tömäkällä lusikalla, tätä ei tarvitse mitenkään vatkata, kunhan menevät kunnolla sekaisin. Levitetään isolle uunipannulle leivinpaperin päälle. Näyttää ohuelta, siitä ei tarvitse huolestua. Omenat pilkotaan kuutioiksi ja levitetään suurinpiirtein tasaisesti pohjan päälle, ja täytettä saa olla runsaasti. Kanelisokeria omppujen päälle niin paljon kuin mieli tekee. Muruseoksen pyöräytän yleiskoneella, eli ainekset vain koneeseen ja pyörimään hetkeksi. Voisi nyppiä sorminkin sekaisin, ellei olisi näin laiska. Valmis muruseos ripotellaan omenoiden päälle, ja sitten vain paistetaan, 200 astetta, puolisen tuntia, riippuu uunista, kunnes muruseos on saanut väriä. Vanilja- tai kinuskikastike komppaavat piirakkaa ihanasti. Ja jätski. Nam. Hävisi pellillinen taas hujauksessa. :)

S

KELLON SEISAHTUVAN TAHDON

Niin täysiä päiviä, että hyvä jos koneella piipahtaa kerkiää....

Töitä. Hammasremonttia. Järeän lääkekuurin mukanaan tuomaa raatoväsymystä.

Ongelma. Tuli lapselle ongelma, joka vaati pikaista tarttumista, ja usean eri alan ammattilaisenkin valjastamista tositoimiin, jotta ongelma saataisiin joka suunnalta blokattua. Monta täydellisen unetonta yötä tämän vuoksi. Onni, että nämä mainitsemani ammattilaiset suhtautuvat asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Ongelma on edelleen olemassa, mutta toivottavasti pääsemme siitä ajan myötä kokonaan.

Sain tänään tiedon, että haastemies on viimeinkin saanut toimitettua exälle paperit koskien sekä avioeroamme, että pienimmäisen huoltajuus- ja elatusasioita. Molemmat ovat olleet koko kesän auki ja tuossa kai pari viikkoa sitten haastemies minulta kyselikin, josko tietäisin miehen olinpaikkaan, kun hän ei saa toimitettua papereita miehelle, koska mies ei majaile enää siinä asunnossa, missä hänen osoitetietonsa ovat. Sain toissapäivänä korviini vihjeen, missä hän voisi majailla, ja laitoin tiedon välittömästi haastemiehelle, joka oli sitten toiminut ripeästi. Vihdoinkin nämä etenevät. Tarkoittaa myös, että parin viikon kuluttua olen virallisestikin eronnut. Vapaa. Tieto herätti ristiriitaisia tunteita. Kummallista, ihan odottamatonta haikeutta. Pari kevyttä kyyneltäkin jaksoin tirauttaa. Enimmäkseen kuitenkin huojennusta ja helpotusta: nyt se alkaa olla ihan virallisestikin ohi. Olen ihan vain minä itse. Ei tarvitse selittää kenellekään.  Ei sillä, että tarvitsisi muutenkaan. Mutta jos tulisi tilanne, että sitä tietoa tarvitsisin.

Niin. Minun kahvittelukaverini. Väsäämme viestejä toisillemme päivittäin. Kauheita määriä. Leppoisasti. Vaikea lukea, olemmeko vaan päivä päivältä paremmin kavereita, vai onko tässä jotain muutakin. Hän on eronnut itsekin, aiemmin.  Kerroin hänelle kahvitellessamme satojen muiden asioiden ohessa sen, että olen vastikään eronnut rumaksi ja ikäväksi menneestä suhteesta, ja että olen kyllä ihan avoin, toipa elämä mitä vaan vastaan, mutta aika varpaillani ja varuillani. Hän kiitti sen tiedon jakamisesta ja luottamuksesta, ja lupasi olla rehellisesti oma hankala itsensä. Hm. Sitten olemme viestitelleet, tosiaankin. Istun iltamyöhät facebookissa juttelemassa hänen kanssaan kummankin lasten nukahdettua. Ensin oli pari iltaa, että ei, sittemmin joka ilta. Hoopoa, teinimäistä. Istun koneelle, ja näen, että aha, sää oot jo täällä... mietin, että kehtaanko tänäkin iltana häiritä.  Ennenkuin ajatuksen olen loppuun saattanut, saan viestin. Hän kehtaa. Eikä minua häritse yhtään, ei todellakaan. Joko hän on täydellisesti ymmärtänyt, miten minua tällä hetkellä kannattaa lähestyä, tai sitten hän todellakin haluaa olla vain kaveri. Juuri tänään oivalsin, että tasan näin haluaisin mennä, jos ajatus olisi jonkinlaista parisuhdetta kehitellä: rauhassa. Ilman paineita tai odotuksia. Esittelemällä toiselle ensin minut kokonaan, ja ottamalla selvää siitä toisestakin. Pikkuhiljaa. Tuntuu tosi hyvältä istua ilta lätisemässä vaikka elokuvista.  Melkein toivoisinkin, että tästä jotain kehittyisi: olisi hämmentävän uusi kokemus tämä. Hämmentävää on sekin, että tämä ihminen on ollut vuodet minun hyvä kaveri, silloin menneisyydessä, eikä lainkaan sellainen, jota kohtaan voisin tuntea mielenkiintoa romanttisessa mielessä. Nyt en ole siitä enää ollenkaan varma. Outoa on myös levollinen mieleni tämän suhteen. Ihmettelen, miksi se viimeaikoina tutuksi tullut paniikki loistaa poissaolollaan.Tuntuu ihan vain siltä, että tämä menee juuri niin kuin pitää, menipä sitten miten tahansa.

Tähän tyyppiin minä luotan oikeasti. Typerää kai sekin on, mutta sen muinaisaikaisen yhteisen historiamme vuoksi minä luotan. Ja jo nyt hän on suoraan kysynyt minulta, sekä kertonut itsestään erinäisiä hankalia asioita, ihan vain, että olisimme samalla kartalla asioiden kanssa.  Juu, luotan. Aivan käsittämätöntä.

S

MISTÄ TUNNET SÄ YSTÄVÄN

Näin on taas luiskahdettu arkeen, vähän kerrallaan. Töitä muutamia tunteja päivässä, ei mitään maratontunteja vielä lainkaan.  Harrasteisiinkin palataan vähitellen. Eilen Esikoinen tuli ratsastustunnillaan hevosen selästä perin ennalta arvaamattomalla tavalla; vauhdilla ja väärin päin. Seuraamuksena jumahtanut niska,  puutunut jalka ja mahtavan mustelmainen takapuoli. Kulkee sitten koulussa lähipäivät muutoin kuin pyöräillen, ei tuolla kankulla pyöräillä. Eikä oikein jalallakaan.

Minä löysin vanhan kaverin. Törmäsin tyyppiin erään yhteisen entisen koulukaverimme facebook-sivun kommenteissa, ja tunnistin tutun nimen heti. Laitoin kaveripyynnön, ja olemme tässä pari iltaa viestitelleet kiivaasti, ja tänään sitten menimme aamukahville asti päivittämään lähes 30 vuoden aikaisia kuulumisia. Hän on nyt mies, isä, ja yhtä sun toista muuta. Nuo vuosikymmenet sitten olimme hyviä kavereita, aina siis "vain" kavereita, ja oli kyllä mahtavaa huomata, että juttu luisti käsittämättömän sujuvasti heti. En usko ollenkaan, että meistä mitään romanttista lähtisi kehkeytymään, en ainakaan aistinut mitään sensuuntaista kipinöintiä, mutta sovimme, että voisimme joku ilta tavata elokuvan merkeissä, meillä kun on siinä aiheessa yhteisiä kiinnostuksen kohteita kovinkin. Ihan kaverina. Älykäs, lämminsydäminen, laajan yleistiedon omaava ihminen juttukumppanina... luulen, että millään romanttisella sälällä en tätä edes haluaisi pilatakaan. Tää on älyttömän hyvä juttu just näin. Ja olenkin ollut vähän pilvellä sitten sen aamukahvin, oli niin kivaa löytää tuo ihminen takaisin. Kivalta tuntuu sekin, että tuo on nyt täysin toisenlainen mies- suhde, kuin mitä mulla nämä ovat viime aikoina olleet.

S

TIEN SELVEMMIN NÄÄN

Oli perjantai, ja menikin. Kävin peräti muutamia tunteja töissä, ja sitten taas viikonloppuun. Pienimmäinen oli töissä mukanani, reippaana ja hyväntuulisena, kuten aina. Niin, siis ei hän muutoin ole ketä tahansa muuta tenavaa reippaampi tai hyväntuulisempi, mutta hän viihtyy kovin töissä kanssani. Käyttäytyy kauniisti, tervehtii ja jutustelee kaikkien kanssa iloisesti, kertoo omia mukavia juttujansa, on innostunut ja kiinnostunut kaikesta. Hämmentävän helppo tenava. Olisikin ihan yhtä simppeliä aina kotona...  Hänellä on selkeästi viisivuotiaan tahtovaihe menossa, ja koska hänen äitinsäkään ei ole maailman pitkäpinnaisin ihminen, yhteenotot ovat väistämättömiä. Ja äänekkäitä. Ärsyttää, kun en aina jaksa ottaa tuota neidin vänkäämistä ja jankuttamista vastaan viilipyttynä. Sitten tulee korotettua ääntä, mikä tietenkin on äärimmäisen typerää ja epäaikuismaista, semminkin kun se ei auta yhtään mitään. Huomaan eron myös siinä, olenko itse levännyt vai väsynyt: väsyneenä pinna palaa herkemmin. Pitäisi muistaa tuokin.

Olisikohan aika kehittää jostain jonkinlaista omaa aikaa taas?

Töissä oli mukavaa, eikä koko elokuun aikana tarvitse vielä aikaisia aamuherätyksiä tehdä. Saamme pehmeän laskun työarkeen, ja siis myös päiväkotiarkeen. Yläkoululainen toki alkaa maanantaista lukujärjestyksensä suorittamista, ja siinä olikin järjestys, josta emme olisi niin piitanneet. Kaikkina muina aamuina koulu alkaa 08.10, paitsi tiistaisin 09.10. Aamu-uninen teini ei tule tästä nauttimaan. Toivotaan, että leppoisat pyöräilykelit jatkuvat vielä pitkään, hän kun pyöräilee koulumatkansa niin kauan, kuin säät ovat edes jossain määrin kohtuulliset. Bussilla kulkiessa hän joutuu lähtemään aikaisemmin, ja siis myös heräämään aiemmin.

Päivä päivältä minun pääni myös selkenee. Mitä enemmän saan aikaa selätettyä, sitä enemmän myös ymmärrän tapahtuneita, ja niitten syitä. Ja sitä helpompi on myös katsoa tulevaisuuteen, pohtia odotuksia ja toiveita. Mitä haluan tehdä itseni kanssa, mitä elämäni kanssa. Mitä on tehtävä, että haaveeni ja toiveeni voivat toteutua. Kaikki ne teot eivät tule olemaan helppoja, eivätkä mieluisiakaan, mutta ne ovat valintoja. Voin itse päättää, haluanko toiveideni toteutuvan, vai tyydynkö helppoon valintaan, pysyn mukavuusalueellani, mutta unohdan haaveeni. Valinnanvapaus on huikaiseva tunne. Olen juuri sisäistänyt, että tällä kertaa tahtipuikkoa heilutan minä. Minä päätän ihan itse.

S

EI AINA KÄY NIIN

Nyt se hyvästellään. Kesäloma. Haikealla, tykättiin susta, nähdään ensi vuonna taas. Kiitos, ihan hiukan vähäisempi helle riittäisi silloin, mutta jos ei muuta oo tyrkyllä, kyllä tämäkin kestetään. Teini suoriutui kouluunsa aamulla yllättävän vähän tuskaisena. Itselläni tuskaisempi olo... monta, monta huonosti nukuttua yötä takana. Hellekin, toki, mutta myös oikeasti tuskainen olo. Sain erääsen lääkitystä vaativaan vaivaani viime viikolla väärän diagnoosin ja siksi myös väärän lääkekuurin. Nyt sitten olen tuon penisilliinikuurin syönyt, eikä se mihinkään ole auttanut. Tänään suorin aamusta päivystykseen pyytämään, josko tälle keksittäis jotain muutakin syytä... No toki. Keksittiin tutkia, mistä oireet johtuivat, ja kävi ilmi, ettei sillä ollutkaan tuon alkuperäisen diagnoosin kanssa mitään tekemistä. Uusi kuuri eri aineella, pidempi ja jämerämpi myös, kun on tuo edellinen alla... Olo koko lailla huono. Väsyttää ja vähän oksettaakin. Toivottavasti tämä nyt tähän tehoaa. Alkaa olla mehut naisesta vähissä.

Veimme tänään Pienimmäisen päiväkotiin tämän kuukauden hoitopäivien aikataulut. Miten se paikka vieläkin minua niin ilahduttaa! Meitä tervehdittiin siellä lämpimästi, ja lapsi haliteltiin paikalla olleiden hoitajien voimalla iloisesti tervetulleeksi takaisin. Varmistettiin, että onhan saatu kaikki lippulappuset, joita pitää täyttää, ja että sopimusasiatkin ovat tulleet meille saakka tietoon. Semmoinen olo, että ainakin nuo tuolla tietävät, mitä tekevät. Töihinpaluuahdistuskin hiukan lievitti, kun muistin, että tosiaan, nyt ei enää tarvitse Pienimmäisen hyvinvoinnista työpäiväni aikana olla huolissaan, nämä hoitavat hommansa loistavasti. Huomenna minun päiväni. Työpäivä. Puolikas vain, eihän nyt sovi rehkimällä aloittaa, mutta silti. Kyllä se siitä lutviutuu. Totuttelua vaan.

S

KUN LUMET ON LÄHTENEET

Parempaan päin, kaiken aikaa. Tiedä, mikä murheenpuuska tuossa naisen valtaansa sai. Luulen, että nuo lienevät eron jälkilöylyjä, ehkä. Olen muutenkin huomannut viime aikoina itsestäni, että tunteet ovat nousseet tosi herkästi pintaan, kaikenlaiset tunteet. Nauran ja itken ihan yhtä herkästi. Sen, mitä tähän aiheeseen olen tietoa etsinyt, perusteella voisi kai päätellä, että monien vuosien tunteiden tukahduttamisen jälkeen alan pikkuhiljaa päästä jälleen niiden kanssa kosketuksiin, ja se nyt sitten "hiukan" lyö yli. Ihan tosi, ei kai? :D

Meillä muuten hajosi telkkari. Ajattelin, että kai sitä nyt kolmen ihmisen huushollissa pärjätään yhdelläkin, että katsellaan uusi sitten joskus myöhemmin. Viikonlopun mittaisen harjoitteluajan jälkeen olin valmis repimään hiukset päästäni: ei muuten pärjätä. Nuoriso ei jousta toistensa suuntaan piiruakaan siitä, kumpi saa katsoa ja mitä ja milloin. Vaikka ulkona on posottanut kolmenkymmenen asteen helle, nämä kaksi haluavat ehdottomasti katsoa TV-tä juuri silloin, kun on vain yksi. Luonnollisestikin eri ohjelmia samaan aikaan. Ja kaiken aikaa. Niin, että ajelimme sitten eilen kylille hankkimaan toisen. Ilahdutti kovin, kun löysin sopivan ihan tuosta omalta kylältä, ei tarvinnut kaupungille asti ajaa etsimään parkkipaikkaa hellesäässä. Sain vielä avuliaalta myyjältä perusteelliset ohjeet kytkemiseen, ihan loistavaa palvelua. Hirvitti, en nimittäin ollut eläessäni saanut minkäänlaista viihde-elektroniikkaa omin näpein asennetuksi niin, että se olisi toiminutkin. Nyt sain. Ja kotirauhan takaisin, parhautta. :)

Näitä ihmissuhdekuvioita olen nyt päässäni pyöritellyt, noin yleisellä tasolla, mitään viritystä ei nyt ole missään. Luulen, että annan ajan kulua rauhassa. Ehkä en ole ihan vielä niin rautaisella pohjalla, että haluaisin ryhtyä säätämään kenenkään kanssa mitään vakavampaa. Tiedän, että ihan vastikään ajattelin toisin, mutta nyt tuntuisi tältä. Kyllä, tietenkin kaipaisin rakkautta. Olisi ihanaa tuntea se ajatusten yhteensopiminen, läheisyys, kliseeperhoset vatsanpohjassa, ja se tunne, kun joku odottaa juuri minua ja minä häntä. Mutta ehkä nyt ei vain ole oikea aika sille. Rehellisesti, olen vähän epävarma, tuntuuko koskaan siltä, että olisin ihan ehjä, mutta ehkä joskus vielä kuitenkin tarpeeksi ehjä, että voisin sitä vähän paikkaillun näköistäkin pakettia jollekulle ehdottaa. Saa nähdä.

S

JOS PERILLÄ HUOMAISIN SEN

Lasketaan päiviä koulun alkuun, töiden alkuun, päiväkotielämän alkuun. Vaikka kesä hohkaa kuumuuttaan täydeltä laidalta, ihan kuin yrittäisi vakuuttaa, että ei nyt vielä, ei ei.

Minun henkinen kasvuni on niin kauhean ohutta, pinnallista. Olen ihan jumissa näiden viime aikojen tapahtumien kanssa. Luulin, että en enää saisi itseäni enempää rikki, mutta pah, kuinka tyhmä sitä oikeasti voi ollakaan. Ennen tuota pikkuista ihmissuhdeseikkailua en tuntenut itseäni yksinäiseksi enkä surkeaksi, oikeastaan olin suurimman osan aikaa varsin tyytyväinen elämääni, tähän meidän elämään, omannäköiseen. Sitten tyhmyyksissäni varastin maistiaisen toisesta elämästä, ihmisestä, kosketuksesta. Nyt olen yllättäen ihan kauhuissani sen asian edessä, että voi oikeasti olla, etten enää koskaan löydä ketään, jonka kanssa toisemme kelpuuttaisimme elämään yhdessä. Epätoivo löysi tiensä syvyyksistä ulos, eikä suostu millään häipymään. En oikeasti tajua, mistä tuo paniikki iskee. Tiedän olevani ihan pärjäävä ja kykenevä ihan hyvineni, enkä tarvitse ketään pönkittämään egoani tai ruuvaamaan tauluja seinille. Rakkauden kaipuu on ihan kauhea.

Istun terassilla auringossa ja pyyhin vaivihkaa silmänurkkiani. Vahva, sankari minä.

S