THE WINNER TAKES IT ALL?

Ukkospäivä täällä. Hellepäivä. Itsellinen päivä.

Nyt on niin paljon tapahtunut moneen suuntaan ihmissuhderintamalla, että olen miettinyt paljon avoimuutta. Ja sen jonkinlaista vastakohtaa, ihmissuhdepelejä.

Lähimpieni kanssa haluaisin kaikkien ihmissuhteiden olevan täysin suoria ja avoimia, vailla minkäänlaista kytköstä niistä riippumattomiin asioihin. Tietenkin, joskus on sanottava toiselle jostain ikävästä asiasta, mutta senkin voi valita, miten on suora ja rehellinen. Ilkeä ei tarvitse, eikä saa olla. Olen yliherkkä tahalliselle ilkeydelle.

On ihmissuhteita, joissa saa olla parhaimmillaan. Otetaanpa vaikka tuo kälyni. Jaamme samankaltaisen, hiukan vinksahtaneen huumorintajun ja kovin yhteneväisen arvomaailman. Emme myöskään ole toistemme elämissä päivittäin mukana, joten ristiriitoja ei synny. Olemme toisillemme jotakuinkin parhaimmillaan, aina kun olemme tekemisissä. Silti koen, että suhteemme on avoin ja lämmin ystävyyssuhde, koska käymme myös keskusteluja kipeistäkin elämäämme liittyvistä asioista.

Äitini on Äiti. Sukuni matriarkka, joka lempeästi mutta raudanlujalla otteellaan koettaa hallita kaikkia ympärillään. Hän on siihen kasvanut, enkä häntä muunlaisena osaisi kuvitellakaan. Hänen kanssaan rehellisyys on haasteellisempaa. Täytyy huomattavasti enemmän käyttää energiaansa sen pohtimiseen, mistä asioista kannattaa puhua, mitkä on viisaampaa jättää käsittelemättä. Hän on kaikissa mielipiteissään kovin varma ja ehdoton, eikä pysty ymmärtämään, jos joku toinen olisikin aivan toista mieltä hänen kanssaan: silloin hän kertoo asian uudelleen ja uudelleen, niin kauan, että toinen myöntää hänen olevan oikeassa. Tai ainakin luovuttaa. Rakastan äitiäni kovin, hän on kivijalkani, johon tiedän voivani aina tukeutua, tarvitsinpa millaista apua ja tukea tahansa, mutta sen tuen hakemisellakin on hintansa.

Kenties rehellisimmillään olen suhteessa lasteni kanssa. Tyttäreni ovat monin tavoin eri maata keskenään, luonteenpiirteiltään ja ominaisuuksiltaan. Koen silti, että meidän välimme ovat täysin avoimet. Jopa teini puhuu minulle asiansa, ja ellei puhu, sanoo suoraan, että tästä en halua puhua nyt, ja kertoo sitten hiukan myöhemmin. Olen näille niin rehellinen kuin ikinä kykenen. Toki, välillä täytyy miettiä, miten monenlaisista aikuisten asioista osaa annostella riittävänkokoisen annoksen lapsille, mutta parhaani yritän. En valehtele, en kiertele, en sumuta. Näytän tunteeni, ja sen meillä saavat lapsetkin tehdä. Kolmisin muodostamme turvasataman, jossa saa olla juurikin sellainen kuin on, epätäydellisenä rakastettu ihminen. Haluan uskoa, että lapsetkin kokevat tämän näin.

Päänvaivaa aiheuttaa tämä uusi. oraalla omaa rauhallista vauhtiaan kasvava ihmissuhde. Mies. Entisessä elämässäni olen ollut niin monenlaisien pelien kohteina, että ajatus saa vatsan kiertämään. Nyt en halua siihen ryhtyä. Tiedän, että voin päättää vain omista teoistani ja ajatuksistani. Päätän olla avoin ja rehellinen tässäkin kohtaa. Toivon, että se ymmärretään oikein. Jos olen epätietoinen, kysyn. Jos pelkään, kerron senkin. Jos olen iloinen, näytän sen, tai jos hämmentynyt, ilmaisen senkin. Jos ikävöin, pidän, suren, innostun... niin. Eniten pelkään, että toinen pelaa jotain peliä, jota en edes huomaa. Tästäkin olemme puhuneet paljon. Luulen tulleeni ymmärretyksi. Pelissä kun on aina häviäjiä.

Ihastus.

S