NYT ON ELOKUU

Viimeisiään se viekin. Varsin raskas elokuu. Ilmeisesti tuo rankka, yli kolmen viikon lääkekuurirupeama on vienyt virrat vähiin siihen malliin, että iltaisin olen jaksanut lähinnä raahustaa kaupan valmisruokatiskin kautta kotiin torkkumaan Pikku Kakkosen ajaksi. Sen jälestä ehkä olen saanut pakollisia kotihommia aikaiseksi, mutta residenssin yleisen sotkuisuuden perusteella en lähimainkaan aina ole sitäkään. Nyt sitten kuurin loputtua iski, tietenkin, flunssa. Nokka tukossa, kurkku kipeänä. Veto pois edelleen. Kuuntelen vähän Juicea ja maksimoin murheellista olotilaa.

No, se on onneksi vain etupäässä fyysistä. Erityisiä ilonvälähdyksiä on tuonut tuon esikoisen touhuilut ja jutut. Hän on luonut vastikään uuden roolipelin nettiin, oikein hieno peli se onkin. Hän on itse piirtänyt sinne grafiikat, laatinut tekstit, kartat, kaiken. Ihan itse. Valtava työ, upea lopputulos. Ja mikä niin parasta, sinne on jo nyt alussa ilmoittautunut mukaan ihan mukavasti pelaajia. Olen iloinnut tästä hänen kanssaan. Ylpeäkin olen tuosta taitavasta ja aikaansaavasta tytöstä. Kummallista, miten hän on kuvataiteellisesti niin taitava ja lahjakas, ei ainakaan meiltä vanhemmiltaan ole sitä lahjakkuutta periytynyt lainkaan.

Ja sattui niin hauskasti, että kävi ilmi, että kaksi tuohon roolipeliin mukaan liittynyttä tyttöstä on samassa koulussa oman tyttäreni kanssa. Rinnakkaisluokilla. Ja ikään kun se nyt ei vielä olisi tarpeeksi yhteensattumaa, eilen selvisi, että he kaikki kolme ovat ilmoittautuneet samaan isoiskoulutukseen. Täysin toisiaan ennestään tuntematta. Ovat nyt koulussa sitten välituntejakin käyttäneet toisiinsa tutustumiseen, ja eilen menivät yhdessä isoskoulutuksen avajaistilaisuuteen. Tuo tyttäreni on vähän hitaasti tutustuvaista sorttia, ei kaikkein sosiaalisin tapaus, ja olen kovin onnellinen näistäkin uusista ihmisistä hänen elämässään. Mukavilta tytöiltä vaikuttavat nämäkin. Kovasti peukutan myös tyttäreni rohkeutta tehdä tällaisia asioita: laittaa omia tuotoksiaan julki, esitellä niitä muille, mennä uusien ihmisten keskelle... eivät  ole ollenkaan hänelle luonteenomaisia juttuja olleet tällaiset  tekemiset.

Tässä kohtaa puhutaan sitten kuvaamataidon opetuksesta. Tytär on harrastanut piirtämistä jollain tapaa koko pienen ikänsä. Minä en tiedä aiheesta mitään, joten olen kovin rajallisesti osannut häntä siinä ohjata eteenpäin. Yläkouluun mentäessä kävi hyvin nopeasti selväksi, että koulun kuvaamataidon opettaja on loistava. Karismaattinen ja innostava ihminen, ja upeasti työtään tekevä. Monipuolisesti työtapoja ja materiaalien käyttöä tarjoava, luova ja uskaltava. Ja toki, ilmiselvän lahjakkuuden tunnistava, ja sitä vaalimaan kykenevä. Tyttären harrastus on lähtenyt aivan uusille raiteille tämän upean opettajan myötä. Ja se positiivinen palaute, jota tyttö on monelta taholta tätä kautta saanut, on korvaamattoman arvokasta teinin hauraan itsetunnon kehitykselle. Se taas vaikuttaa niin moneen muuhun, koko elämiseen. Kunpa muistaisi tällaisille opettajillekin kertoa, kuinka merkittävää työtä he tekevät.

S