MISTÄ TUNNET SÄ YSTÄVÄN

Näin on taas luiskahdettu arkeen, vähän kerrallaan. Töitä muutamia tunteja päivässä, ei mitään maratontunteja vielä lainkaan.  Harrasteisiinkin palataan vähitellen. Eilen Esikoinen tuli ratsastustunnillaan hevosen selästä perin ennalta arvaamattomalla tavalla; vauhdilla ja väärin päin. Seuraamuksena jumahtanut niska,  puutunut jalka ja mahtavan mustelmainen takapuoli. Kulkee sitten koulussa lähipäivät muutoin kuin pyöräillen, ei tuolla kankulla pyöräillä. Eikä oikein jalallakaan.

Minä löysin vanhan kaverin. Törmäsin tyyppiin erään yhteisen entisen koulukaverimme facebook-sivun kommenteissa, ja tunnistin tutun nimen heti. Laitoin kaveripyynnön, ja olemme tässä pari iltaa viestitelleet kiivaasti, ja tänään sitten menimme aamukahville asti päivittämään lähes 30 vuoden aikaisia kuulumisia. Hän on nyt mies, isä, ja yhtä sun toista muuta. Nuo vuosikymmenet sitten olimme hyviä kavereita, aina siis "vain" kavereita, ja oli kyllä mahtavaa huomata, että juttu luisti käsittämättömän sujuvasti heti. En usko ollenkaan, että meistä mitään romanttista lähtisi kehkeytymään, en ainakaan aistinut mitään sensuuntaista kipinöintiä, mutta sovimme, että voisimme joku ilta tavata elokuvan merkeissä, meillä kun on siinä aiheessa yhteisiä kiinnostuksen kohteita kovinkin. Ihan kaverina. Älykäs, lämminsydäminen, laajan yleistiedon omaava ihminen juttukumppanina... luulen, että millään romanttisella sälällä en tätä edes haluaisi pilatakaan. Tää on älyttömän hyvä juttu just näin. Ja olenkin ollut vähän pilvellä sitten sen aamukahvin, oli niin kivaa löytää tuo ihminen takaisin. Kivalta tuntuu sekin, että tuo on nyt täysin toisenlainen mies- suhde, kuin mitä mulla nämä ovat viime aikoina olleet.

S