KAIKKI OLI IHANASTI REMPALLAAN

Juu-u, näin on. Paitsi että ei nyt niinkään ihanasti. Koko pitkänä talvena en ole jaksanut enkä oikein kerinnytkään plonia exäni tavaroita täältä meiltä kotoa. Sattuneesta syystä hän ei ole täältä mukaansa ottanut käytännössä muuta kuin enimmät vaatteensa, joten täällä sitä tavaraa on paljon. Nyt loman aluiksi olen käynyt kaappeja ja tavaroita läpi, keräillyt joukosta hänen omaisuuttaan. Vielä kun tietäisin, minne nuo voisin toimittaa. Ei tietoa. Ei tietoa koko miehestä, missä hän majailee tai muuta. Pienimmäinen kyselee ajoittain isäänsä, mutta koko ajan vähemmän. Lapsi tottuu niin surullisen nopeasti.

Tänään tuli tietoa asianajajaltani. Lapsen isä ei ole mitenkään kommentoinut tai ollut yhteydessä liittyen pienen huolto-, asumis- ja elatusasioihin. Ei sanallakaan antanut palautetta, vaikka hänelle on lähetetty sekä etanapostia että yritetty puhelimitse ottaa yhteyttä. Niinpä tämä asia viedään sitten käräjäoikeuteen ensi viikolla. Tylsää. Jää nähtäväksi, katsooko tuomari voivansa antaa tuomion pelkän hakemuksen perusteella, vai täytyykö sinne lähteä vielä istuntoon näitä läpi käymään. Tulen aina hirveän väsyneeksi, kun joudun näistä edes asiajajani kanssa keskustelemaan, mitä sitten, jos joudun vielä oikeusistuntoon. Ovat hirveitä energiasyöppöjä nämä.

Mutta niin, kyllä on koko asunto pullollaan kasseja ja nyssyköitä ja laatikoita ja ties mitä, joka pitäisi nyt jonnekin saada säilöön. Kovin loputtomasti en ole ajatellut kotiamme pitää yleisenä varastotilana. Jotenki sellainen ärsyttävä keskeneräisyyden tila, kun nuita en nyt näy mihinkään saavan.

S