EVERYTHING I DO I DO IT FOR YOU

Hillittömästä helteestä huolimatta täällä edelleenkin myrskyää. Osa lähipiiristäni on heivannut minut facekavereistani, ja peräti alkaneet käännyttää tuota esikoistani minua ja miehekettä vastaan. Tyttö on nyt kuudentoista, joten kovin tyylikästä tuollainen toiminta ei minusta ole.

Nyt vain on niin, että minun tyttäreni sattuu ensiksikin omaamaan hyvin voimakkaan tahdon ja luonteen, joka ajattelee ihan itse omilla aivoillaan eikä salli kenenkään sanella itselleen, mitä hänen pitäisi ajatella. Ja hän sattuu pitämään myös tuosta miehekkeestäni. Miksei pitäisi. Tytöllä ei itsellään ole omasta isästään juuri taikaa ollut, ja mieheke on paikannut tuota aikuisen miehen roolia vakuuttavasti. Välistä tarvittaessa tiukastikin, mutta enimmäkseen vain näyttämällä, miten aikuinen mies teinityttöön isämäisesti suhtautuu. Pyydettäessä auttaa ja neuvoo, komentaa ja pitää rajojakin, mutta ennenkaikkea on läsnä.

Tyttö on myös äärimmäisen oikeudenmukainen ja tulisieluinen. Hän on sitten päättänyt myös kantaa kortensa kekoon, ja kokee tarpeelliseksi osoittaa julkisesti tukensa. Hän on julkaissut omalla sivullaan kipakan kirjoituksen aiheesta "antaakaa meidän elää omaa elämäämme, varsinkin äitini". Ihan niinkuin en itse tekisi ihan kaikkeani AINA tuon tytön eteen, silti se pisti hiljaiseksi. Olen välillä miettinyt, että oonko vain niin rakastunut ja sokea, etten näe tämän suhteen olevan pahaksi lapsilleni, kun niin moni ulkopuolinen näkisi sen mielellään olevan niin. Mutta jos lapset itse ovat toista mieltä. Pitäisikö minunkin sitten ihan vain uskoa omaa kankkutuntumaani. Jos se tuntuu oikealta, se on oikein. Kukaan ei vahingoita ketään, kenelläkään ei ole tämän vuoksi asiat huonommin, päinvastoin. Mitä nämä muut sitten oikein näkevät, kun minä en sitä näe?

S