KUN AIKA ON TAI MUUTEN VAAN

Hurmaavia, aurinkoisia pakkaspäiviä. Pimeitä aamuja, jolloin ei välttämättä haluaisi herätä. Olemme koko poppoo koko lailla valo-ohjautuvia, joten aamut ankeutuvat pimetessään. Onneksi päivisin tulviva valon määrä on tällä viikolla sentään tuonut voimaa ja virtaa.

Levottomuutta havaittavissa. Nyt, kun avioeroon liittyvät asiat alkavat olla paketoituina, on iskenyt jonkinasteinen tekemisen puute. Tai, todellisuudessa tekemistä on edelleen enemmän kuin tehdä kerkiää, mutta toisenlaista. Olen ryhtynyt miettimään, että nyt kun on selvitty, pitäisi alkaa taas rakentaa tästä elämästä sellaista, kuin sen haluaisin olevan.

Nimittäin on monta asiaa, jotka vielä eivät ole sinne päinkään. Haluaisin parempaa palkkaa työstäni. Päässäni on alkanut pyöriä monenlaisia vaihtoehtoja, miten se mahdollistuisi. Tämänhetkisillä työtehtävilläni ei mitenkään, joten realistiset suunnitelmat kohdistuvat siis toisaalle. En vielä ole onnistunut hahmottelemaan, minne ja miten, mutta tämmöisiä kaavailen. Tämänhetkisillä työtunneillani ja käteen jäävän palkan osuudellani koen olevani rahtusen liian puhki kaiken aikaa, ja siitä huolimatta talous on kiikun kaakun eikä näytä sen vakaammaksi päätyvän. Jotain tarvii siis tehdä. 

Ihmissuhderintama. Ei kaivanne enempiä selittelyjä. Hiljaista on.

Ja sitten on semmoinen osa-alue, jota on vaikeampaa selittää, vaikka se sitä kaipaisikin. Minä. Olen havahtunut huomaamaan,  millainen oikeasti olen. Oli vuosia, jolloin se syvin minuus painui jonnekin, ja nyt se on taas kaivautunut pintaan. Toki, vuosien raapimilla arvilla ja kuorrutteilla, mutta silti, minä. Ulkoinen olemukseni on jossain määrin uudistunut jo pitkän aikaa, olen ostanut vaatteita, jotka jotenkin tuntuvat enemmän omalta, kuin aiemmat ryntteeni. Kiittäviä kommentteja olen muuttuneesta ulospanosta saanut, ja se on tuntunut hyvältä. Sisäinen puoli onkin kinkkisempi juttu. Koko tämä viime vuosien hulabaloo on ollut kovin tehokasta itsetutkiskelun aikaa, eikä sen tutkiskelun lopputulema ole aina niin kauhean miellyttävä. En ehkä olekaan joka kohdassa ihan niin loistava, kuin olen itsestäni ajatellut. Toisaalta on osa-alueita, joissa koen, että arvoni ei tule ymmärretyksi. Monenmoista, mietittävää. Toiveena koko ajan kuitenkin, että löytäisin niin vahvasti ja selkeästi oman olemukseni, sen sisimmän, että ei enää tulisi tehtyä elämässä hutiratkaisuja ihan vain sen vuoksi, etten oikeastaan ollutkaan täysin perillä siitä, mitä haluan tai mistä pidän.

Levottomia tavoitteita.

S