KUN MELKEIN JO LUOVUTIN

On niin pitkä aika, kun viimeksi täällä olen käynyt, vaikka aikomus on ollut toinen. Elämä on mennyt niin kovin sekaisin...

Läheisen perheenjäsenen vakava sairaus. Omituinen on-off-parisuhde. Asuntoon liittyviä ongelmia. Työhön liittyviä ongelmia, ja sitä kautta talouteen liittyviä ongelmia. Olen ollut väsynyt.

Liika on aina liikaa. Olen melkoisen sitkeä sissi, selviän koko lailla mistä vaan, mutta tämä kulunut kevät etenkin on vienyt mehut tyystin. On pitänyt etsiä etsimällä ja nyhjästä tyhjästä niitä hetkiä, jolloin olisin voinut levätä. Huolikuorma on ollut hurja. Mitkä ajatukset sitten ovat kuitenkin pitäneet pinnalla?

Lapset. Ei ole sellaista ylellisyyttä, että väsyisin niin, että heittäisin hanskat tiskiin. Ei ole mahdollista.

Perhe. Minulle se tarkoittaa lasten lisäksi karvaisia perheenjäseniämme, joihin erinäisten sattumusten johdosta kuuluu tällä hetkellä koira, kaksi kissaa ja neljä rottaa. Nekään eivät selviä, jos minä murrun.

Parisuhde. Se on vaikea, mutta myös antaa paljon. Mies on enimmän aikaa ihana ja rakas, vaikeudet tulevat siitä, että olemme niin eri maailmoista lähtöisin.  Voisi jopa puhua kulttuurieroista.

Loma. Siihen on vielä kaksi viikkoa, ja sitten annan periksi. Nukun tarpeeksi, vaikka sitten koko päivän, ellei yöllä unta ole riittänyt.

Tulevaisuus. Uskon, että nämäkin helvetit on jonain päivänä läpikäyty. On ihan pakko uskoa.

Siru